AQUA DETOX -ELIMISTÖN PUHDISTUSHOITO

Solujen luonnollinen tehtävä on imeä ravinteita ja poistaa jäteaineita eli kuonaa ja toksiineja. Mikä tahansa epätasapaino voi estää tai heikentää soluja tämän toiminnan hoitamisessa.
Tämä voi johtaa sairauksien syntyyn tai pahenemiseen. Aqua Detox palauttaa elimistön energiakenttien ja solujen tasapainon.

Kuona-aineet voidaan poistaa hyvin tehokkaasti Aqua-Detox- laitteen tuottaman elektrolyysin avulla kummankin jalan yli 2000:n ihohuokosen kautta. Jalkoja pidetään n. 30 min. lämpimässä vedessä, johon on lisätty merisuolaa veden johtokyvyn lisäämiseksi. Aqua-Detox- hoito tukee munuaisten toimintaa ja lisää eritystä. Hoitoveteen erittyy mm. ammoniakkia, nitraatteja, fosfaatteja ja metalleja.

Jalkojen lämpötilan on todettu kohonneen hoidon aikana ja sen jälkeen Tämä osoittaa verenkierron parantuneen. Hoidosta voi saada apua mm. turvotukseen, hikoiluun ja myös ihottumat saattavat helpottua. Useimmiten olo on hoidon jälkeen pirteämpi, kevyempi ja elinvoimaisempi.


Yleinen suositus on, että hoidot aloitetaan vähintään kuudella hoitokerralla ensimmäisen kuukauden aikana. Tämä saa aikaan hyvän alustavan toksiinien poistumisen kehosta.


Aqua Detox- hoitoa ei suositella, jos
- sinulla on sydämentahdistin tai epilepsia
- sinulle on tehty munuaisen tai muun elimen siirto
- käytät immuunijärjestelmää hidastavia lääkkeitä
- olet raskaana tai imetät

Mikäli on pienintäkään epäilystä laitteen käytöstä, suosittelemme varmistusta omalta lääkäriltä.


HUOM! Aqua Detox- hoito käynnistää puhdistus –ja paranemisreaktion ja avaa ihon huokosia koko keholta. Tämä kiihdyttää aineenvaihduntaa ja kuona-aineiden eritystä esim. virtsaan. Virtsaamisen tarve ja hikoilu saattavat lisääntyä hoidon vaikutuksen ajan. Hoidon jälkeen ei tulisi altistaa itseään kemikaaleille, esim. hiusten värjäys tai permanentti samana päivänä. Aqua Detox on suositeltavaa kemiallisen altistuksen jälkeen poistamaan myrkyt kehosta mahdollisimman pian.



Yksi kerta 49 €
Kuusi kertaa 160 €











Takaisin